Meirän Reissuploki: Taginea ja minareettihuutoja

Elikkäs alkuun 16. viikon pääpiirteet lyhyesti, kun kerran niin luvatttiin. Aleksi aloitti keittiöremontin Manoksella ja Josefiia piti toisen "naisten konferenssin" perjantaina Fuengirolassa. Lauantaina oli jo perinteeksi muodostunut toripäivä, jossa myimme huonekaluja täyden autolastin verran. Muuten viikko oli, niinkuin on jo mainittu, arkista aherrusta.

Nämä pari ensimmäistä kuvaa ei ehkä ihan kaikkia lukijoita
kovin paljon kiinnosta... -Aleksi

Mutta pakko laittaa työkuviakin, ettette vaan luule, että
costa del solin kuuma rantahiekka alati lämmittää selkää!

Naisten konferenssin osallistujakuntaa Fugessa

Ja tässä tulee postaus Marokon matkasta:

Lähdimme matkaan tiistaina aamupäivästä. Mukaan lähtivät meidän lisäksemme Pertti ja Leena, Ari ja Anna-Leena, Kyösti sekä Sari. Kahdella autolla lähdettiin huristelemaan kohti Algecirasta, jonne saavuimmekin hyvissä ajoin ennen laivan lähtöä. Laivamatka olikin sitten ensimmäinen koettelemus. Laiva kun ei ollut mikään iso Viking Line, vaan pikkuinen purkki, joka keinui pienessäkin aallokossa (Konkarit kyllä arvelivat, että kyseessä saattoi olla myös todella huono kuski, koska meri ei ollut kovin rauhaton). Anyhow, laivamatka oli Jossulle ja muutamille muillekin seurueemme jäsenille koettelemus, mutta onneksi seilasimme vain 40 minuuttia. Jos matka olisi ollut yhtään pidempi, olisi laivan henkilökunta saanut vähän siivoushommia.

Algeciraksesta saavuimme Ceutaan, toiseen Espanjan omistamaan itsehallinnolliseen kaupunkiin. Ceutassa otimme vähän lisää lastia mukaan ja suuntasimme kohti rajaa. Rajalla odoteltiin noin kaksi tuntia ja lopulta päästiin kivuttomasti yli. :D Ceutasta matkasimme Tangeriin, välillä pysähdyimme syömään harira-keitot ja taginet :) Taginea tuli syötyä reissussa runsaasti.

Tangeriin saavuimme siinä neljän pintaan. Meidät jätettiin sveitsiläis-marokkolaisen pariskunnan hoiviin ja muut jatkoivat matkaa kohti Rabattia lastin kanssa. Monika ja Mustafa vuokrasivat meille huoneen omasta kodistaan Medinan alueelta. Saimme neljäkerroksisen talon ylimmän kerroksen huoneen. :D Oli kyllä aika kokemus seikkailla vanhan kaupungin pikkuisia kujia, ostella ruokaa pienistä kojuista ja herätä joka yö puoli neljältä, kun viereisestä minareetista alkoi kuulua järkyttävä hoilotus. :)

Tiistaista torstaihin työskentelimme lastenkodilla. Aleksin oli tarkoitus tehdä remonttihommia, mutta loppujen lopuksi sellaista työtä ei ollutkaan tarjolla, joten Aleksi teki samoja hommia kuin Jossukin. Syötimme vauvoja, leikimme niiden kanssa, kävimme ulkona kävelyllä ja olimme mukana isompien lasten kerhossa. Lastenkoti on Tangerin sairaalan vieressä ja perustettu siksi, että äidit hylkäsivät aviottomat lapset sairaalaan kunniansa tähden. Nytkin suurin osa lapsista oli juuri näitä aviottomia lapsia. Yhteensä lastenkodissa oli lapsia noin 50, 12 ihan pientä vauvaa, 12 vähän isompaa ja loput olivat sitten isompia lapsia. Vanhin taisi olla joku 13. Suurin osa vauvoista adoptoidaan, vain kehitysvammaiset jäävät lastenkotiin ja kaikki isommat lapset olivatkin kehitysvammaisia. Jäätiin miettimään, että mitähän heille tapahtuu sitten, kun aikuisiksi kasvavat?

Lastenkodissa työskentely oli suurin ja merkittävin asia tuolla Marokon matkalla. Kyllä sitä itku pääsi monta kertaa ja Herran puoleen huokailtiin niitä pieniä katsellessa. Lastenkodilla on sen verran työntekijöitä, että perustarpeet saadaan hoidettua, mutta muuten vauvat ovat omissa sängyissään ja virikkeitä ei juurikaan ole. Sen kyllä huomasi, sillä isommatkaan vauvat eivät juuri reagoineet, naurua ei kuulunut oikeastaan ollenkaan. Torstaina veimme isompia vauvoja ulos rattailla ja kaksi lasta (noin 8-9 kk) olivat ensimmäistä kertaa elämässään ulkona! Siinä esimerkki siitä, kuinka hoitajilla ei oikeasti ole aikaa ylimääräiseen.

Huomattiin kuitenkin, että kosketusta ja läsnäoloa nämä lapset kaipaavat. Siksi pidimme sylissä, silitimme ja pussailimme (tai Jossu pussaili) lapsia mahdollisimman paljon. Viimeisenä iltana Jossu otti syliinsä yhden kuusivuotiaan tytön, joka ei osannut puhua ollenkaan. Jossu heijasi tyttöä kuin pientä vauvaa, silitteli tukkaa ja piti mahdollisimman lähellä. Tytöstä näki, kuinka hän nautti ja oli todella raastavaa laskea tyttö alas, kun piti lähteä. Mutta toivotaan, että tyttö sai kokea edes vähän rakkautta ja lämpöä. Lastenkodista ei ikävä kyllä ole kuvia, koska niitä ei saanut ottaa.

Torstai-iltana lähdimme sitten Tangerin satamasta Tariffaan, Espanjan puolelle. Laivamatka ei ollut sen mukavampi kuin tullessakaan, mutta päästiin perille kuitenkin. Yötä vasten ajoimme Fuengirolaan ja nukkumaan päästiin noin kahden aikaan yöllä.