"Aikansa kutakin", sanoi pässi kun päätä leikattiin

Arvaatte varmaan kuka keksi otsikon. Jep, Aleksi. Karkeudestaan huolimatta se kuvaa kuitenkin tämän hetkistä tilannettamme oikein hyvin, eli Espanjan aikamme on todellakin loppumassa. Viimeinen kokonainen päivä on tänään ja huomenna lento lähtee Suomeen 14.10. Meillä on vaihto Berliinissä ja joudumme odottelemaan siellä muutaman tunnin, joten Suomessa olemme vasta siinä puolen yön aikoihin. 

Tässä vielä kuitenkin pieni katsaus Marokon reissustamme. Matkaan lähdimme maanantaina yhdeksän aikoihin ja ajoimme Algecirakseen, josta seilasimme pienellä paatilla Ceutaan. Ceutassa ylitimme rajan ja kiitos Jumalalle, kaikki meni tälläkin kertaa hyvin! Tottakai tullimiehet keksivät kaikenlaista huomauteltavaa ja matkanjohtajamme joutuivat juoksemaan luukulta luukulle ja taas takaisin noin puolisentoista tuntia.

Tähän väliin pieni kevennys: "Tapahtui Ceutan sataman läheisyydessä." (Aleksi kirjoittaa minä-muodossa)

Laiva aloitti parkkeeraamisensa Ceutan laituriin, kun menin vielä ostamaan yhden KitKat-suklaapatukan laivan Jet Star-kahvilasta. Sain suklaapötkyläisen maksettua, kun kassaneidin vieressä seisoskeleva nainen aloitti yllättäen keskustelun selvällä suomen kielellä, hieman virolaisella murteella:

Nainen: Oletko Helsingistä?

Aleksi: En, mutta opiskelen kyllä siellä.

Nainen: No, kuinka mina paasen lentokentalta Itäkeskukseen?

Aleksi: Otat bussin Helsingin keskustaan ja jatkat siitä sitten Itäkeskukseen.

Nainen: Kiitos.

Siinä sitä sitten naureskeltiin, hah hah haa ja hehe, että kyllä on maailma pieni, kun ollaan Pohjois-Afrikassa, niin joku kysyy suomeksi reittiohjeita Itikseen. Laiva oli norjalaisen varustamon vanha Helsinki-Tallinna laiva ja henkilökunta oli Virosta. Kukaan ei ehkä edes hymyile tälle jutulle, mutta siellä laivassa se oli tosi hassun hauska juttu.

Ceutasta ajoimme Tangerin ja Rabatin kautta Meknesiin ja siellä vietimme yhden yön. Meknesissä kävimme myös rukoilemassa moskeijassa. Emme Allahia, vaan Elävää Jumalaa. Seuraavana päivänä ajoimme jälleen Rabatin kautta takaisin Tangeriin.  Tangerissa olimme sitten yhden yön ja keskiviikkona kävimme lastenkodilla ja kiertelimme Tangeria. Porukka oli kuitenkin niin väsynyt pitkistä ajomatkoista, että päätimme lähteä kuuden laivalla takaisin Espanjaan ja kotona olimme jo kymmenen aikaan illalla. 

Vaikka matka oli niin henkisesti kuin fyysisestikin todella väsyttävä, saimme kuitenkin kokea siunausta ja Jumalan läsnäoloa. Matka mielenkiintoinen myös siksi, että viimeksi me jäimme Tangeriin kun muut jatkoivat matkaa Rabatiin ja Meknesiin, mutta nyt mekin menimme joukon mukana. Lisäksi oli ihanaa käydä jälleen lastenkodilla ja viedä Jumalan rakkautta isättömille ja äidittömille lapsille. Erityisesti Jossun sydämelle jäi noin kymmenvuotias, vammainen poika. Poika ei puhunut, äänteli vain ja heijasi itseään edestakaisin. Muistakaa tuota pientä poikaa rukouksin, että Jeesus voisi koskettaa ja parantaa ja että hän voisi kokea rakkautta ja turvaa ja voisi elää onnellisen ja hyvän elämän."Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle".

Menossa moskeijaan

Moskeijassa

Basaari

Marokon ruuat maistuivat jälleen

Marokon matka oli ihana päätös ajallemme Espanjassa ja vaikka haikein sydämin lähdemmekin, niin kiitollinen mieli on kaikesta mitä olemme saaneet kokea ja kaikista niistä ihmisistä, joihin olemme saaneet tutustua. Jumala on hyvä! Kiitos kaikille esirukouksista ja muistamisesta, rukouksillanne on ollut todella suuri merkitys ja olemme kokeneet, että taivaalliset sotajoukot ovat todella olleet kanssamme. Siunausta ja pian nähdään! :) 

- J & A